Leaving

Ja taas sitä ollaan lähtökuopissa. Kotiutuminen Kukeen on tapahtunut niin hyvin, että sitä melkein unohti että on lähdössä poiskin. Tuntuu, että näitä lähtemisiä on nyt viime kuukauksina ollut tosi paljon, ja onhan niitä ollukin. Mutta nyt on siis laitettu afrikkakoti valmiiksi seuraavia harkkareita varten, rinkka pakattu (nyt jo täynnä?!) ja vietetty läksiäisiä. Olo on kyllä haikea ja vähän hämmentynyt, tässä tää nyt sitten oli? Edessä on tietty vielä loma, jota odottaa yhtälailla innoissaan mutta nyt vielä kun istuu täällä Kukessa ja odottaa avaimien luovutusta ei vielä pääse lomatunnelmiin.

Francistownin reissu meni hyvin. Oon jo ihan guru istumaan miljoona vuotta kuumassa bussissa, iloa lisää myös se, että samaa videota näytetään jatkuvasti koko matkan ajan.. Francistownissa vietettiin yksi päivä pre-school ryhmässä ja juttelemassa työntekijöitten kanssa mitä kaikkea siellä tehdäänkään. Yksi tärkeä osa Francistownissa Lähetysseuran työstä on kummi-ohjelma. Sen avulla mahdollistetaan, että lapset pääsevät kouluun. Botswanassa on lukukausimaksut ja koulupuvut, joihin kaikilla ei ole varaa. Tästä linkistä lisää kummiohjelmasta. http://www.suomenlahetysseura.fi/kummit

Francistownin lähetin ihana pikku koira oli aika ilahduttava :)

Lisää kuvateksti

Francistownin jälkeen alkoi vika viikko Kukessa. Pidettiin tavalliseen tapaan kerhoja ja pyörittiin kylällä J Oltiin koko viikonloppu Kukessa, joten järjestettiin lauantaina special päivä lapsille, ohjelmassa oli kasvomaalausta, saippuakuplien puhaltamista, jalkapalloa ja tanssimista. Oli kiva viettää vähän erilainen päivä lasten kanssa. Sunnuntaina osallistuttiin opettajien pitämään sunnuntaimessuun lapsille. Aika hyvin menee jo myös tswanan kieliset virret. 

tarkkaa puuhaa

saippuakuplat oli hitti!

Asuntolalta jäi lihaa yli lounaan jälkeen, joten mekin saatiin.

Tiistaina koulun opettajat järjesti meille läksiäisjuhlat, paljon ruokaa, musiikkia ja puheita. Huh, nää botswanalaiset rakastaa pitää puheita! Siinä sitten rehtorin puhetta kuunnellessaan yritettiin Helenan kanssa miettiä, että mitä kaikkea me sanotaan, ei meinaa oltu valmistauduttu pitämään puhetta. Pienellä improvisoinnilla siitä puheesta tuli aika hyvä. Keskiviikkoaamuna oltiin sitten jo vähän harjaantuneempia kun käytiin pitämässä lyhyt puhe lapsille aamunavauksessa.  Keskiviikko siis oli myös lähtöpäivä. Kun oltiin luovutettu avaimet, odoteltiin bussin lähtöä eka botswanalaiseen tapaan oman kotioven edessä ja sen jälkeen bussipysäkillä, siinä kerkesi vielä pelata lasten kanssa jalkapalloa muovipusseista tehdyllä pallolla, joka tosin lähti vähän jo hajoamaan loppuvaiheessa..

Kaikki ei ees mahtuneet kuvaan, lapsiahan oli se 460 koululla.

Hyvästejä.

Kotiovella odottelua. 

Odotellessa kerkee ottaa vielä viimiset vakavatkin poseerauskuvat.

Mutta siis nyt on siis jäänyt Kuke taakse, muttei varmasti unohdu. Onneksi Suomesta tuli ihana viesti mun haikeiluun, ”don’t cry because it's over, smile because it happened!”.

ja kyllä meitä hymyilyttääkin.